1/1993 Räjähdysonnettomuus Oy Forcit Ab:n tehtaalla Hangossa 7.6.1993

Maanantaina 7.6.1993 klo 08.17 tapahtui Hangossa Oy Forcit Ab:n tehtaalla räjähdysonnettomuus. Kaksi tehtaan työntekijää oli tehtaan FPX-yksikön jälkikäsittelylaitoksessa tarkastamassa siellä olleita, FPX-räjähdysaineella täytettyjä merimiinoja. Yhden miinan kannen todettiin pullistuneen voimakkaasti jälkikäsittelyn aikana ja kannen alta pursunneen ulos noin 0,5 kg räjähdysainetta. Tämän miinan kantta varovasti avattaessa kuultiin miinan sisältä FPX-räjähdysaineen palamisääntä muistuttava ääni. Paikalla olleet aavistivat, että tilanne on vakava ja lähtivät juoksemaan kohti FPX-yksikön ohjaamorakennusta. Heihin liittyi myös sekoittamorakennuksessa ollut työntekijä.

Pian työntekijäin päästyä suojaan ohjaamorakennukseen, tapahtui jälkikäsittelylaitoksessa voimakas räjähdys, jolloin rakennus kaikkine laitteineen sekä siellä olleet miinat tuhoutuivat täydellisesti ja sekoittamo kärsi pahoja vaurioita. Paineaalto rikkoi runsaasti ikkunoita räjähdysainetehtaan alueella sekä noin 600 metrin päässä onnettomuuspaikasta olevalla dispersiotehtaalla. Heitteitä lensi tehdasalueelle ja sen aidan ulkopuolelle noin 70 hehtaarin suuruiselle alueelle noin 500 metrin säteelle räjähdyspaikasta. Ne rikkoivat tehdasalueella olevia rakennuksia ja sytyttivät niissä muutamia palonalkuja. Onnettomuus aiheutti lieviä vammoja tehtaan 15 työntekijälle. Aineellisten vahinkojen arvo oli kaikkiaan noin seitsemän miljoonaa markkaa ja lisäksi tehtaan toiminnan keskeytyminen aiheutti noin 2,5 miljoonan markan vahingon.

Tutkinnassa on todettu, että ensiksi räjähti jälkikäsittelylaitoksessa ns. kuumalla linjalla ollut miina, jota oltiin avaamassa. Räjähdys välittyi sen molemmilla puolilla rivissä olleisiin yhteensä viiteen miinaan sekä etuhuoneessa olleeseen miinaan, jotka myös räjähtivät. Sen sijaan räjähdys ei välittynyt laitoksen ns. kylmällä linjalla olleisiin miinoihin eivätkä ne räjähtäneet.

FPX-räjähdysaineen valmistus tehdasmittakaavaisella laitteistolla ja merimiinojen koe-erän täyttäminen sillä oli alkanut tehtaalla helmikuussa 1993. Täysikokoisten miinalatausten valmistukseen siirryttiin suoraan pienmittakaavassa tehdyn kehitystyön jälkeen ilman pilot-mittakaavaista kokeilua. Tuotannon alkuvaiheessa suurimpana ongelmana pidettiin räjähdysaineen lämpökäsittelyvaiheen jälkeistä kutistumista. Päähuomio kiinnitettiin aluksi tämän ongelman ratkaisuun. Ongelma oli tiedossa jo pienmittakaavassa suoritetun kehittämisvaiheen kokemusten perusteella.

Uutena ilmiönä todettiin toukokuun puolivälin jälkeen massan olevan täyttövaiheessa aiempaa löysempää. Räjähdysaineen pinnalla havaittiin erottunutta nestettä 31.5.1993 valmistuneessa miinassa heti täytön jälkeen. Kun tällöin tutkittiin edellisiä, löysällä massana täytettyjä miinoja, havaittiin yhtä lukuun ottamatta myös niiden räjähdysaineen pinnalla nestettä ja itse räjähdysaineessa todettiin huokoisuutta. Neste todettiin 1.6.1993 litiumperkloraatin ja glyserolin seokseksi.

Käytyjen keskustelujen perusteella päätettiin uudelleensekoittaa räjähdysaine miinoista, joissa nesteen erottumista oli havaittu. Päätös perustui lähinnä uudelleensekoituksen yleiseen käyttöön perinteisten räjähdysaineiden valmistuksessa. Sen soveltuvuutta valmistettavana olleen tyyppiselle räjähdysaineelle ei varmistettu.

Onnettomuudelle ei ole voitu osoittaa yhtä yksiselitteistä syytä. On kuitenkin voitu todeta, että ensin räjähtäneen miinan räjähdysaine jäi uudelleensekoituksessa ja sitä seuranneessa täytössä yli kymmenen astetta kuuman linjan lämpötilaa kylmemmäksi. Lisäksi uudelleen sekoittaminen on häirinnyt jo käynnissä ollutta muovimatriisin verkkoutumisreaktiota. Uudelleen sekoituksen jälkeen massassa on voinut käynnistyä aikaisemmasta poikkeava lämpöä kehittävä reaktio. Näistä syistä räjähdysaine jälkikäsittelylaitoksen kuumalle linjalle vietynä lämpeni ja lämmetessään laajeni aiheuttaen miinan tiiveyden pettämisen. Räjähdysainetta kulkeutui ulos ja kohtaan, jossa se kannen kiinnitysruuveja avattaessa todennäköisesti syttyi hankauksesta. Syttymiskohtaa ei varmuudella pystytä sanomaan, mutta se oli joko kannen ja kiinnitysrenkaan välissä tai kannen kiinnitysrenkaan kierteessä.

Myöskään ensiksi syttyneen seoksen koostumusta ei varmuudella pystytä sanomaan. Todennäköisimmät vaihtoehdot ovat joko uudelleenerottunut litiumperkloraatin ja glyserolin seos tai kiteytynyt litiumperkloraatti, joka on hyvin hankausherkkää. Räjähdysaineessa on lisäksi useista vaihtoehtoisista syistä voinut kehittyä vetyä, joka niinikään syttyy erittäin herkästi ja reagoi esimerkiksi litiumperkloraatin kanssa räjähdysmäisesti. Vetyä ei kuitenkaan voida pitää yhtä todennäköisenä onnettomuuden aiheuttajana kuin edellä mainittujen aineiden syttymistä.

Onnettomuushetkellä jälkikäsittelylaitoksessa oli hieman yli 4 000 kg räjähdysainetta, josta onnettomuuden jälkeen kerättiin ympäristöstä heitteinä talteen 600 kg. Pääosa räjähdysaineesta tuhoutui joko ensimmäisessä räjähdyksessä, sitä seuranneissa ilmaräjähdyksissä, paloi onnettomuuden jälkeen ympäristössä tai jäi sinne pienikokoisilla paloina ja hienojakoisena jauheena. Tarkkaa arviota räjähtäneen räjähdysaineen määrästä ei pystytä esittämään.

Tutkintaselostus 1/1993 (pdf, 2.11 Mt)