A2/2004Y Aasian luonnonkatastrofi 26.12.2004

Indonesiaan kuuluvan Sumatran saaren luoteispuolella tapahtui 26.12.2004 aamulla poikkeuksellisen voimakas maanjäristys, joka aiheutti noin 1 200 km pituisen maankuoren repeämän ja laajan hyökyaallon (tsunamin). Aalto aiheutti suurta tuhoa erityisesti Sumatran sekä Thaimaan, Sri Lankan ja Intian rannikoilla, jolloin noin 300 000 ihmistä kuoli tai katosi. Tuhoissa kuoli tai katosi 179 ja loukkaantui noin 250 Suomen kansalaista. Suomalaisista kuoli Thaimaan Khao Lakissa 170. Heistä 106 asui samassa hotellissa.

Tapahtuma määritettiin onnettomuuksien tutkinnasta annetun lain (373/85) 3 §:n perusteella suuronnettomuudeksi. Valtioneuvosto asetti 13.1.2005 sanotun lain 1 §:n perusteella tapahtumaa tutkimaan suuronnettomuuden tutkintalautakunnan.

Maanjäristys tapahtui noin klo 08 Thaimaan aikaa. Tsunami osui Sumatran pohjoiskärkeen Acehin maakuntaan noin klo 08.30, Thaimaan länsirannikolle noin klo 10 ja Sri Lankaan tuntia myöhemmin. Tsunami oli yllätys sekä paikallisille asukkaille että matkailijoille. Suurimmat menetykset suomalaisille sattuivat Thaimaassa, minkä vuoksi tutkinta keskittyi sinne. Paikalliset asukkaat käynnistivät avustustoimenpiteet heti ja viranomaiset noin tunnin kuluttua tapahtumasta. Phuketin ja Takuapan alueen sairaalat ylikuormittuivat satojen potilaiden tullessa yhtä aikaa niihin ja loukkaantuneita alettiin siirtää Bangkokin alueen sairaaloihin. Suomalaisten kotiuttaminen tilauslennoin Suomeen alkoi matkatoimistojen aloitteesta tapaninpäivänä 26.12. illalla. Viranomaisten toiminta alkoi 27.12. aamulla, jolloin päätettiin evakuoida kaikki alueella olevat suomalaiset matkailijat tarvittaessa valtion kustannuksella. Valtion tilaamat evakuointilennot alkoivat 27.12. illalla ja päättyivät 2.1.2005. Lennoilla kotiutettiin Suomeen noin 3 300 henkilöä, jonka lisäksi noin 400 henkilöä tuli reittilennoilla. Menolennoilla tuhoalueille vietiin SPR:n ja yksityisen matkahätäpalveluyrityksen lääkintähenkilöstöä, muuta avustushenkilöstöä, poliisin tunnistusryhmän jäseniä ja avustustarvikkeita. Suomessa järjestettiin loukkaantuneille hoito valtakunnan keskussairaaloissa, psykososiaalista tukea sitä tarvitseville sekä omaisille erilaisia palveluja. Kotiutettaville vainajille järjestettiin Helsingin lentoasemalla arvokas vastaanotto.

Tutkinnassa selvitettiin luonnonkatastrofin synty ja vaikutukset, tapahtumat suomalaisten näkökulmasta, viranomaisten, yritysten, järjestöjen ja yhteisöjen toiminta, kotiuttamis- ja evakuointilennot Suomeen, pelastustoiminta ja uhrien hoito sekä johtamisjärjestelmä ja viestintä Suomessa. Kahdella Thaimaahan tehdyllä matkalla selvitettiin paikalliset olosuhteet sekä pelastus-, evakuointi- ja terveydenhoitojärjestelmän toiminta. Tutkinnassa todettiin, että viranomaisten valmius ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin suomalaisten auttamiseksi ulkomailla sattuneessa suuronnettomuudessa oli puutteellinen. Toiminnan käynnistyttyä se alkoi toimia tehokkaasti parissa päivässä. Henkilöstö venyi vapaaehtoisesti erilaisissa tehtävissä uupumukseen asti. Toiminnan operatiivinen johtamisvastuu annettiin valmiuspäällikkökokoukselle valtioneuvoston kanslian valtiosihteerin johdolla. Toimivaltaisena ministeriönä oli ulkoministeriö, jonka virkamies johti evakuointioperaatiota. Seitsemässä päivässä saatiin kaikki suomalaiset tuotua kotimaahan. Viranomaistiedottaminen ei onnistunut kovin hyvin. UM:n tiedotus pitäytyi virallisissa tiedoissa. Ne olivat ristiriidassa yleisön ja tiedotusvälineiden tietojen kanssa, jotka myöhemmin osoittautuivat paikkansapitäviksi. Seurauksena oli epäluottamus viranomaistiedottamiseen, jota ei pystytty kriittisen ensimmäisen viikon aikana hälventämään. Viestinnän tutkimuksessa ilmeni, että pääosa mediasta luotti ensimmäisenä päivänä uutistoimistojen ohessa virallisiin tietoihin, mutta niiden osoittauduttua vääriksi median asenne muuttui.

Tapahtuma ei ollut luonnonmullistuksena vältettävissä. Varoitus- ja hälytysjärjestelmää ei ollut. Tsunamin tultua rantaan millään Suomen viranomaisten toimenpiteellä ei olisi voitu pelastaa ketään niistä suomalaisista, jotka kuolivat tai katosivat katastrofissa. Alueen asukkaat ja matkailijat eivät tunteneet tsunamia eivätkä osanneet varautua siihen. Myöskään matkanjärjestäjät ja hotellit eivät osanneet varautua tsunamiin, eikä evakuointi- ja hoitomahdollisuuksia ollut suunniteltu näin mittavaa katastrofia varten. Thaimaan laaja, paikallisiin kyliin asti ulottuva valmiusorganisaatio mahdollisti avustustoiminnan nopean käynnistymisen. Thaimaan asevoimat organisoitiin viipymättä pelastustehtäviin. Myös muilta valtioilta saatiin lyhyessä ajassa ammattitaitoista ja hyvin varustettua apua katastrofialueelle.

Suomessa oli matkatoimistoilla, lentoyhtiöillä ja SPR:llä valmius aloittaa nopeasti avustustoimenpiteet. Valtakunnassa ollutta lääkintä- ja pelastusalan sekä lentoyhtiöiden kapasiteettia jätettiin kuitenkin osin käyttämättä. Viranomaisten osalta erityisesti ulkoministeriössä paljastui puutteellinen toimintavalmius kriisitilanteessa sekä jo aikaisemmin havaittujen puutteiden poistamisen laiminlyönti. Syynä näytti olleen poikkihallinnollisten valmiustoimenpiteiden ja yhteistoiminnan puute. Viranomaisilla ei myöskään ollut riittävää tietoa tällaisessa tilanteessa avustustoimintaan kykenevistä yrityksistä ja muista toimijoista. Eri tahojen yhteistoiminnan kehittämiseen liittyviä harjoituskokemuksia ei osattu tilanteessa hyödyntää riittävästi.

A2/2004Y Tutkintaselostus (pdf, 2.16 Mt)

Tiedote tutkintalautakunnan asettamisesta 11.1.2005

 
Julkaistu 26.12.2004