Onnettomuustutkintakeskuksen (OTKES) lakisääteinen tehtävä on turvallisuustutkinnan kulusta ja sen edistymisestä tiedottaminen – erityisesti vahinkoa kärsineille tai surmansa saaneiden läheisille. Poliisi on jo aiemmin toimittanut kuolinviestin. Hautajaisten järjestely on käynnissä tai ne on pidetty. OTKESin ensimmäinen puhelu tapahtuu yleensä parin viikon päästä onnettomuudesta.

Yksi piirre yhdistää puheluita surmansa saaneiden omaisille: kuoleman äkillisyys. Henkilö oli lähtenyt kotoa – kuten oli tapana – ja yhtäkkiä häntä ei enää ollut.

Maailman kollegavirastoistamme on osa tutkinut ilmailun suuronnettomuuksia. Niissä on yhdistävänä piirteenä lähes poikkeuksetta noussut esille se, että epätietoisuus on ihmisille suurin kuormittava tekijä onnettomuuden jälkeen. Omaiset eivät tiedä, onko läheinen ollut osallisena, mitä hänelle on tapahtunut, mistä voi saada tietoa, mitä pitää tehdä jne. Jos pahin on tapahtunut ja saadaan varmistus kuolemasta, mitä sitten pitää tehdä, missä ovat jäänteet, miten ne kotiutetaan, miten saadaan kuolemaan liittyvät paperityöt tehtyä, mistä henkilökohtaiset tavarat (mikäli niitä on) voidaan saada takaisin, mistä saadaan apua vakuutuksiin, miten päästään kriisityön piiriin…

Suomessa on (onneksi) vältytty suurilta ilmailuonnettomuuksilta, joten meillä ei ole käytännössä koeponnistettu kokonaisuutta, joka kansainvälisesti kulkee nimellä ”family assistance”. Estonian uppoaminen yli 30 vuotta sitten tulee ehkä lähimmäksi tätä, mutta siinäkin suomalaisuhrien määrä oli huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi Virossa tai Ruotsissa.

Juuri ilmailussa on suuronnettomuuksien ja niiden seurauksien kautta on vuodesta 1972 lähtien kehitetty ensin ICAOssa (maailman siviili-ilmailujärjestö) sekä sittemmin EU:n ja muiden tahojen kautta family assistance -toimintoa paitsi velvoittavaksi myös avuksi onnettomuustilanteiden varalle.

Yksi suuri syy sille, että tätä toimintokehikkoa, sen ohjeistusta ja velvoittavuutta, on kehitetty vuosien saatossa, on ajatus siitä, että tätä toimintaa tehdään ihmisiä varten.

Mitä on ”family assistance”?

Mitä tällä ”family assistancella” sitten tarkoitetaan? Karkeasti määriteltynä se on kaikki se, millä vastaan onnettomuudessa läheistensä menettäneiden tarpeisiin onnettomuuden jälkeen. Ilmailussa tätä toimintoa harjoitellaan säännöllisesti vuosittain SAR-harjoituksissa (Search and Rescue). Mukana on paitsi viranomaisia, yhtiöitä myös kolmannen sektorin edustajia. Lentoyhtiöillä ja lentokenttäviranomaisilla on lain nojalla oltava valmiina strategia, ohjeistus ja henkilöstö onnettomuustilanteita varten.

Fa­mi­ly as­sis­tance - mitä se voi olla.

”Family assistance”: miksi ja miten?

Ehkä suurimpana ylätason ajatuksena on niin kutsutun ”second victim” eli oheiskärsijyyden välttäminen. Pyritään estämään tai ennalta ehkäisemään se, että omaiset ja läheiset eivät selviä tai esimerkiksi onnettomuustapahtuman nähneet pystyvät asian käsittelemään ja jatkamaan elämäänsä. Niin hankalaa kuin koordinaatio (jo tietosuojasyistä) välillä viranomaisten ja muiden toimijoiden välillä voi ollakin, tarkoituksena on kuitenkin tiedon tuottaminen ja sen selkeyttäminen, kuka tai mikä toimija tekee mitä, missä ja milloin. Tieto tuo yleensä rauhaa ja täten ”family assistancen” perimmäinen ajatus onkin stressin ja ahdistuneisuuden vähentäminen ja surutyössä avustaminen. Tämä kuulostaa ehkä helpolta, mutta ei aina sitä käytännössä ole, kun on paljon toimijoita ja jokainen omalla mandaatillaan. Tätä harjoittelemme kyllä yhdessä.

Onnettomuustutkintakeskus suositti 2.10.2025 julkaistun tutkintaselostuksen yhteydessä, että Liikenne- ja viestintäministeriö päivittää yhteiskunnan siviili-ilmailun onnettomuuksien varalta tehdyn kansallisen suunnitelman. Suunnitelma on nyt vuodelta 2013, eikä sitä olla sen jälkeen päivitetty, vaan sen on jäänyt pölyttymään pöytälaatikkoon. Tätä dokumenttia ei myöskään ole jalkautettu esimerkiksi kansallisiin harjoituksiin, vaikka se hyvinkin voisi toimia noiden harjoitusten kokoavana dokumenttina ja selkärankana. Dokumentin laadinta on Euroopan unionin (EU) valtioille velvoite EU-säädöksen perusteella. Suomi ei tällä hetkellä läpäisisi auditointia tämän osalta, mikäli sellainen tehtäisiin. Emme ole tässä ainoita. Esimerkiksi Espanjasta voitaisiin ottaa mallia.

Miten tästä eteenpäin?

Onnettomuustutkintakeskuksella on koko ”family assistance” -toiminnossa vain pieni siivu. Meidän turvallisuustutkintamme kuitenkin kestävät pääsääntöisesti 9-12 kuukautta, ja olemme uhreihin ja heidän omaisiinsa yhteydessä koko tuon ajan. Edustan kuitenkin kollegani kanssa Suomea ECACin (Euroopan siviili-ilmailukonferenssi) työryhmässä, jossa on tarkoitus antaa jäsenvaltioille eväitä hoitaa tätä tärkeää toimintoa. Suomen osalta kehitystyö alkaisi ehkä siitä, että Liikenne- ja viestintäministeriö päivittää yllä mainitun dokumentin. Tämän lisäksi toki malli tulisi laajentaa koskemaan muitakin osa-alueita kuin ilmailua – ja ulottaa malli myös pienempiin onnettomuuksiin eli niihin, jossa meillä mahdollisesti on ”vain” yksi uhri (eikä hän välttämättä ole onneksi edes kuollut). Esimerkiksi sosiaali- ja psykologisen tuen tarve on lähes poikkeuksetta aina läsnä onnettomuus- ja vaaratilanteissa.

Mikä merkitys?

Vaikka Suomessa ei ole suuronnettomuutta siinä merkityksessä kuin esimerkiksi MH17-koneen alas ampuminen onneksi ollut, puhutaan nyt kuitenkin epävakauden ajasta, ja meillä varaudutaan kriisitilanteisiin. Vaikka yllä kuvattu ”family assistance ”– kehikko on ajateltu lähtökohtaisesti siviili-ilmailuun, on se hyvin siirrettävissä koskemaan muitakin osa-alueita – ja suoraan sanottuna olisi myös järkevää ottaa oppia jo tehdystä työstä! Jos meillä on yhteiskunnan vakautta uhkaavia tapahtumia ja suuri määrä uhreja (kuolleita tai ei) ja heidän läheisiään, heistä huolehtiminen on resilienssikysymys ja yhteiskunnallisen varautumisen kysymys. Nyt tätä ei ole varautumisessa otettu riittävällä tasolla huomioon – ehkä siksi, että kukin toimija pyrkii hoitamaan oman tonttinsa ja päätehtävänsä. Varsinkin vuonna 2025 olisi korkea aika alkaa miettimään laajemmin asiaa ja varautumista.

Helsingin kaupungin kyberhyökkäyksen tutkinnassa oli noin 300 000 uhria. Jos meillä olisi ydinonnettomuus, olisi siinäkin potentiaalisesti paljon uhreja. Nämä uhrit eivät välttämättä ole kuolleet, mutta saattavat voida huonosti niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

Valtionhallinnon viestintäohje alkaa sanoilla: ”Valtionhallinto ja sen viestintä ovat ihmisiä varten.” Se on arvopohjaista ja sen toimintaa ohjaavat seuraavat arvot: avoimuus, luotettavuus, tasapuolisuus, ymmärrettävyys, vuorovaikutteisuus ja palveluhenkisyys.

Jos meidän toimintamme on arvopohjaista, pitää arvot jalkauttaa myös käytäntöön.

”Family assistance” – uhrien ja omaisten auttaminen - olisi korkea aika ajatella osaksi yhteiskunnan varautumista ja resilienssiä. Luottamus viranomaisiin ja heidän tekemäänsä toimintaan rakentuu myös tämän kautta. Meillä on monta asiaa hyvin, mutta tässä voimme vielä parantaa!