Kun keväällä varoitellaan heikoista jäistä, ovat kesän kynnyksellä vesiturvallisuuden puheenaiheita muun muassa uimataito, pelastusliivit, alkoholinkäyttö veden äärellä ja lasten vesileikkien valvonta. Onkin hyvä aika muistella hukkumiskuolemia käsitelleen teematutkintamme (2011) antia.

Teematutkintaa käynnistettäessä arvioimme, että hukkumiset ovat varsin selvärajainen ja helposti hahmotettava ilmiö. Eteen tuli itsemurhia, henkirikoksia, erilaisilla ajoneuvoilla veteen joutumisia, sairauskohtauksia, laitesukeltajien onnettomuuksia, ammeeseen hukkumisia, kadoksiin jääneitä ihmisiä sekä tapauksia, joissa kuolemansyy ei ollut hukkuminen vaan esimerkiksi hypotermia tai päähän kohdistunut isku.

Ongelman kuvailu vaatii erilaisia näkökulmia ja useamman lauseen. Sama pätee hukkumiskuolemien estämiseen: Mikään yksittäinen keino ei ratkaise asiaa. Oikeilla jäljillä asian ymmärtämisessä ollaan, jos valitaan neljä tapahtumien kulkua, joissa hukkumisia tapahtuu eniten. Niitä ovat uiminen, veneily, veteen luiskahtaminen ja jäihin vajoaminen. Vuoden mittaisella tarkastelujaksollamme nämä kattoivat 94 % tapaturmaisesti veteen kuolleista. Vuodet ovat kuitenkin erilaisia. Jäihin vajoamisten määrä vaihtelee kevätsäiden ja -jäiden mukaan. Vastaavasti sateinen kesä on turvallisuusmielessä paras, sillä lämpimät säät ja vedet houkuttelevat väkeä veden äärelle.

Hukkumiseen liittyy muutamia uskomuksia, joista keskustelimme asiantuntijoidemme kanssa.

1. Juhannuksena hukkuu paljon ihmisiä. Pitää paikkansa, mutta niin hukkuu muinakin kesäisinä viikonloppuina. Tarkastelujaksollamme pahin kuukausi oli heinäkuu, jolloin kuolleita oli lähes kaksinkertainen määrä kesäkuuhun verrattuna. Juhannuksena hukkuneiden määrä on viime vuosina ollut yhdestä kymmeneen, mikä on enimmillään vain viitisen prosenttia kaikista hukkumisista. Samankaltainen tilanne on tieliikenneonnettomuuksissa, joiden vuosittainen kollektiivinen seuranta juhannuksen aikaan voitaisiin lopettaa.

2. Hukkuva heiluttaa käsiään ja huutaa. Ei pidä paikkaansa. Eräässä tapauksessa kaksi aikuista käveli rantavedessä rinnakkain. Meren puolella kävellyt uimataidoton astui äkkisyvään ja katosi. Tämä tapahtui vieressä kulkeneen huomaamatta. Jokainen voi uidessaan tehdä pienen testin. Nosta kädet ylös ja tarkkaile, kuinka kauan pää pysyy veden yläpuolella. Huutaminen onnistuu vain harvoin, sillä ponnistelut pääasiassa kohdistuvat pinnalla pysymiseen. Hengityselimissä voi myös olla jo vettä ja ilma keuhkoista vähissä.

3. Kuntouimari lähtee uimaan liian pitkää matkaa tai saa suonenvedon. Tällaisia tapauksia ei aineistossamme tullut esiin, vaikka näin voi toki käydä. Kuntouintiin liittyvät hukkumiset ovat harvinaisia. Enimmäkseen tapaukset liittyvät rantavedessä pulikointiin. Myös veneisiin liittyvät onnettomuudet tapahtuivat pääasiassa lähellä rantaa.

Päihteiden ja tapaturmaan joutumisen yhteys ei ole myytti. Tapaturmaisesti kuolleista vain alle kolmannes oli varmasti selvin päin. Heistäkin kolmannes oli käyttänyt psyykenlääkettä. Ongelma painottuu 50–80-vuotiaisiin miehiin, joiden tolpat ovat hukkumiskuolemien määrää kuvaavassa pylväsdiagrammissa korkeimmat.

Lasten osuus kaikista hukkumisista on pieni, mutta erityisen traaginen. Koska hukkumiskuolema on nopea ja äänetön, uimataidoton lapsi tarvitsee herkeämätöntä valvontaa. Jos lapsi huomaamatta katoaa pinnan alle, näkyvissä on vain ehjä veden pinta. Löytäminen ja ajoissa pelastaminen on vaikeaa.

Myönteistä on se, että nuoret sukupolvet osaavat uida vanhoja sukupolvia paremmin. Tosin tuoreen tutkimuksen mukaan vieläkin on jonkin verran uimataidottomia kuudesluokkalaisia. Uimataito on erityisen hyvä keino vesiturvallisuuden parantamiseen, sillä se auttaa lähes kaikenlaisissa hukkumisvaaratilanteissa. Hyötyä on myös niille, jotka eivät millään malta pysytellä veden äärellä selvin päin.