C8/1999R Pääopastimen seis-opasteen ohittamisesta aiheutunut vaaratilanne Keravalla 23.6.1999

Keravalla syntyi keskiviikkona 23.6.1999 vaaratilanne, kun asemalla seissyt paikallisjuna lähti kohti etelää ohi "seis"-opastetta näyttäneen lähtösuunnan pääopastimen. Lähestyessään opastinta veturinkuljettaja näki opasteen ja jarrutti, mutta jarrutuksesta huolimatta ajoi vaihteen auki ennen pysähtymistä. Paikallisjunaa ohittavalle pikajunalle oli turvattu kulkutie viereiseltä raiteelta kyseisen vaihteen kautta läntiselle pääraiteelle. Pikajunan kuljettaja näki lähtösuunnan pääopastimen vaihtuvan näyttämään "seis"-opastetta ja ehti pysäyttää Keravan asemalle.

Syynä liikkeellelähtöön ohi "seis"-opastetta näyttäneen opastimen oli se, että paikallisjunan kuljettaja oletti kulkutien olevan normaalin käytännön mukaisesti turvattu, eikä sen vuoksi katsonut lähtösuunnan pääopastimen opastetta riittävän huolellisesti.

Vastaavanlaisten vaaratilanteiden sekä onnettomuuksien välttämiseksi Onnettomuustutkintakeskus suosittaa lähtösuunnan pääopastimien sijoittamista mahdollisimman lähelle matkustajalaiturin päätä.

C8/1999R Tutkintaselostus (pdf, 0.17 Mt)

  • Suositus S120
 
Julkaistu 23.6.1999