S1/2010Y Hukkumiskuolemat Suomessa 1.4.2010–31.3.2011

Onnettomuustutkintakeskus käynnisti 8.3.2010 teematutkinnan, jonka tarkoituksena oli kerätä tietoja hukkumiskuolemista yhden vuoden ajalta. Tarkastelujakso oli 1.4.2010–31.3.2011. Käytännössä työ oli hieman laajempi, sillä hukkumiskuolemien tunnistamiseksi oli tarkasteltava kaikkia tapauksia, joissa henkilön kuolema liittyi veteen. Kaikkiaan tällaisia tapauksia tuli tietoon 329, joista tapaturmaisiksi kuolemiksi katsottiin 228 (69 %). Tapauksista 73 (22 %) luokiteltiin itsemurhaksi, 17 (5 %) luonnolliseksi kuolemaksi eli tautikuolemaksi ja 8 (2 %) henkirikosepäilyksi tai veteen pakottamiseksi. Kolmen kuolemansyy jäi epäselväksi (1 %).

Tutkinnassa keskityttiin ensisijaisesti tapaturmaisiin kuolemiin, mutta kerätyt tiedot antavat mahdollisuuksia myös muiden ryhmien, kuten itsemurhien tarkasteluun. Tapaturmaisissa kuolemissa 213 (93 %) henkilön kuolemansyy oli hukkuminen. Lopuissa tapaturmaisissa tapauksissa kuolemansyyt olivat muita kuin hukkuminen, esimerkiksi erilaiset vammat, hypotermia ja myrkytys.

Tapaturmaisten veteen liittyvien kuolemien kolme pääryhmää olivat tarkastelujaksolla uimiseen liittyvät onnettomuudet (32 %), veneisiin liittyvät onnettomuudet (30 %) ja veteen luiskahtamiset, putoamiset ja kaatumiset (25 %). Uimiseen liittyvistä onnettomuuksista suurin osa liittyi rantavedessä oleskeluun ja korkeintaan kymmenien metrien uintimatkoihin, eikä esimerkiksi kuntouintiin. Niin ikään veneisiin liittyvistä onnettomuuksista suurin osa ei liittynyt varsinaiseen veneilyyn vaan rannan lähellä pienellä veneellä toimimiseen. Neljänneksi suurin ryhmä oli jäihin vajonneet (7 %), joista vähän yli puolet joutui jään läpi veteen ilman ajoneuvoa. Loput vähän yli 6 prosenttia tapauksista liittyi ajoneuvolla veteen joutumiseen (mukaan luettuna polkupyörät), sukeltamiseen tai kylpyammeeseen.

Eniten tapaturmaisia kuolemia sattui järvissä, joihin kuoli tarkastelujaksolla 110 (48 %) ihmistä. Kuolemista 51 tapahtui merialueella, 22 joissa, lammissa 14 ja sisäaltaissa viisi. Loput 26 kuolemaa tapahtui erilaisissa pienemmissä vesistöissä, kuten esimerkiksi ojissa, puroissa ja soilla sekä kylpyammeissa. Kolme viidestä (59 %) tapaturmaisesti kuolleesta oli alkoholin vaikutuksen alainen. Eniten kuolemia sattui 50–79-vuotiaiden ikäryhmissä. Miehiä oli 195 (85 %) kaikista tapaturmaisista hukkuneista. Alle 18-vuotiaiden veteen liittyviä tapaturmaisia kuolemantapauksia oli seurantajakson aikana kymmenen. Niistä kahdeksan oli 0–12-vuotiaita.

Hukkuneiden lukumäärä on vähentynyt 1950-luvulta alkaen, jolloin vuosittainen määrä oli yli 500. Nykyisin vuosittainen määrä on kahden sadan luokkaa, mikä on edelleen ongelma. Kokonaisuutta parantavia yksittäisiä toimenpiteitä on vaikea löytää, koska hukkumisia tapahtuu muutamilla eri tavoilla (uiminen, veneet, veteen luiskahtaminen, jäihin putoaminen). Tilannetta on pyrittävä parantamaan pienin askelin monin samanaikaisin keinoin.

Parhaat edellytykset veden äärellä selviytymiseen lähes kaikissa tapauksissa antaa hyvä henkilökohtainen toimintakyky, oikeanlainen varustus ja turvallinen ympäristö. Jos nämä edellytykset eivät ole kunnossa, veden äärelle menoa kannattaa välttää. Moni kuivalla maalla harmiton ongelma voi vesillä tapahtuessaan johtaa kuolemaan. Ulkopuolisten mahdollisuudet pelastamiseen eivät ole kattavia edes vilkkaissa uimarantaolosuhteissa.

Valtionhallinnon ylätasolla tulisi esittää konkreettiset tavoitteet hukkumiskuolemien määrän vähentämiseksi ja luoda organisaatiomalli, jolla aikaisemmin hajanaista työtä voidaan tehdä laaja-alaisesti ja vaikuttavasti. Ennaltaehkäisytyön perustana tulee olla riittävät tiedot ehkäistävästä ilmiöstä, minkä vuoksi hukkumiskuolemien tietojenkeruuta tulisi kehittää.

Veneilyn promillerajoja tulisi tiukentaa ja lisätä valvontaa pienillä järvillä. Suurin osa veneisiin liittyvistä hukkumisista liittyy pieniin soutuveneisiin, joten alkoholirajojen tulisi koskea myös niitä. Lisäksi soutuveneilijät pitäisi, mahdollisesti muun muassa normiohjauksen avulla, saada käyttämään kelluttavia pukineita.

Hyvä uimataito lisää mahdollisuuksia pelastautua erilaisista vedessä tapahtuvista vaaratilanteista. Sen vuoksi kouluissa annettavaa uimaopetusta tulisi kehittää niin, että kaikki, joilla on siihen edellytykset, oppisivat uimaan alakoulun aikana. Asian voisi varmistaa varusmiespalveluksen aikana.

Turvallisuusviestinnän parantamiseksi Yleisradion tulisi ottaa pysyväksi julkisen palvelun tehtäväksi turvallisuustiedon välittäminen ja erilaisten katsausten aktiivinen tuottaminen. Teemat, yhtenä esimerkiksi vesiturvallisuus, tulisi valita perustuen ongelman suuruusluokkaan, arvioituun vaikuttavuuteen ja ajankohtaisuuteen.

S1-2010Y_Tutkintaselostus.pdf (pdf, 3.92 Mt)

http://www.youtube.com/user/Turvallisuustutkinta

22.11.2010

Yhteenvetoa kesän 2010 hukkumiskuolemista

Onnettomuustutkintakeskuksen asettama tutkintalautakunta on kerännyt tietoja hukkumistapauksista huhtikuun 2010 alusta alkaen. Seurantaa tehdään yhden vuoden ajan, joten se päättyy maaliskuun 2011 lopussa. Tutkinnan tarkoituksena on turvallisuuden parantaminen.

Tutkintalautakunta on etsinyt poliisin tietokannasta kaikki kuolemantapaukset, jotka liittyvät tavalla tai toisella veteen. Seurantajakson aikana 18.11.2010 mennessä lautakunnan tietoon on tullut 260 tapausta. Kaikki niistä eivät ole tapaturmaisia hukkumisia, sillä mukana on itsemurhia sekä joitakin luonnollisia kuolemia vedessä ja henkirikosepäilyjä. Tapauksista 240:n tiedot on syötetty taulukkoon, josta on mahdollista saada erittelyjä. Monissa tapauksissa tiedot ovat vielä puutteelliset, mutta alustavaa luokittelua on voitu tehdä:

  • Uintiin liittyviä tapauksia 27%
  • Veteen joutumisen syy toistaiseksi epäselvä 26%
  • Tapauksia, joihin liittyy vesikulkuneuvo 24%
  • Mahdollinen itsemurha 18%

Yksittäisiä tapauksia liittyy jäihin putoamiseen, jonkinlaiseen altaaseen hukkumiseen ja sukellukseen.

Alle 18-vuotiaita oli yhdeksän (4 %). Aikuisista miehiä oli 77 % ja naisia 23 %.

Kuukausittainen jakauma on seuraava:

  • Huhtikuu 30 kpl
 
Julkaistu 18.11.2011