L2013-04 Vesilentokoneen onnettomuus Kuopion Vehmersalmella 29.6.2013

14.2.2014

Onnettomuustutkintakeskuksen tänään julkaiseman tutkintaselostuksen mukaan Vehmersalmella kesäkuun lopussa 2013 sattuneen vesilentokoneen onnettomuuden taustalta löytyy koneen ohjaajan päätös lentää tarpeettoman alhaalla. Cessna 185D -tyyppisen koneen kelluke osui vedenpintaan, minkä vuoksi kone kaatui, hajosi ja upposi. Turmassa kuoli lentäjä ja kaksi muuta ihmistä. Yksi koneessa ollut pelastui.

Turvallisuustutkinnassa havaittiin, että lentäjä ilmeisesti arvioi virheellisesti lentokorkeuden vedenpinnasta. Lisäksi ohjaaja lensi ilmailumääräyksen vastaisesti liian matalalla.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan halu esiintyä tai esittää vaikuttaa usein ilmailuonnettomuuksien syntyyn. Vehmersalmella lentäjä oli noussut koneellaan vedestä, mutta kaartanut takaisin lentääkseen rannalla olleen yleisön editse.

Turvallisuustutkinnan perusteella Onnettomuustutkintakeskus antaa kaksi suositusta. Ensinnäkin Liikenteen turvallisuusviraston tulee kehittää ilmailijoiden koulutusohjelmia siten, että ihmisen havainto- ja päätöksentekokyvyn rajoituksia käsitellään opetuksessa nykyistä enemmän. Lisäksi virastoa suositellaan julkaisemaan määräys, jolla tarkastetaan lentokoneiden istuinvöiden asennusten asianmukaisuus.

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen, 02951 50714
Tutkinnanjohtaja Ismo Aaltonen, 02951 50703

L2013-04 Tutkintaselostus (pdf, 0.41 Mt)

28.8.2013

Vehmersalmella tapahtui 29.6.2013 lento-onnettomuus, jossa kellukkeilla varustettu Cessna 185D -tyyppinen lentokone törmäsi suurella nopeudella veteen. Koneen ohjaaja ja kaksi matkustajaa menehtyivät onnettomuudessa, yksi matkustaja pelastui.

Ohjaaja lähti lentoon Vehmersalmen vierasvenesataman edustalta. Tämän jälkeen hän kaartoi loivasti oikealle nousun aikana. Noin 60 -70 metrin korkeudessa ohjaaja oikaisi lentokoneen vaakalentoon ja alkoi kaartaa vasemman kautta takaisin kohti lentoonlähtöpaikkaa aikomuksenaan tehdä ohilento matalalla. Hän vähensi lentokorkeutta ja lisäsi nopeutta. Ohjaaja oikaisi koneensa vaakalentoon suurella nopeudella muutaman metrin korkeuteen veden pinnasta. Kone oli lentänyt lähellä veden pintaa noin 200 - 300 metriä, kun kelluke osui veteen ja kone meni nokan kautta ympäri. Törmäyksen voimasta kellukkeet repeytyivät irti, takarunko katkesi ja kone upposi. Veden syvyys alueella on noin 16 -17 metriä.

Tapahtumapaikalle tuli nopeasti useita veneitä. Noin minuutti tapahtuman jälkeen pintaan nousi pelastusliivien nostamana etupenkillä istunut matkustaja, joka nostettiin veneeseen ja kuljetettiin rantaan. Sukeltajat löysivät muut koneessa olleet henkilöt järven pohjasta menehtyneinä.

Muuta tutkinnassa havaittua:
- Sääolosuhteet olivat hyvät lentotoimintaa ajatellen.
- Lentokoneessa ei ollut teknistä vikaa.
- Tapahtumalla oli runsaasti silminnäkijöitä, joiden havainnot ovat merkittävästi auttaneet tutkinnassa.

Tutkinta jatkuu erityisesti onnettomuuteen vaikuttaneiden inhimillisten tekijöiden analysoinnilla. Tavoitteena on saada tutkinta valmiiksi vuoden 2013 loppuun mennessä.

Lisätietoja antaa tutkinnan johtaja Ismo Aaltonen puh. 0295 150 703

10.07.2013

Onnettomuustutkintakeskus on päättänyt turvallisuustutkintalain (525/2011) 2 §:n nojalla käynnistää turvallisuustutkinnan Vehmersalmella 29.6.2013 tapahtuneesta lento-onnettomuudesta. Lentokone oli kellukkeilla varustettu Cessna 185D-tyyppinen ja sen rekisteritunnus oli OH-CEG. Onnettomuudessa menehtyi kolme ihmistä.

Tutkintaryhmän johtajaksi nimetään Onnettomuustutkintakeskuksen asiantuntija Jorma Laine ja jäseneksi asiantuntija Jaakko Kulomäki. Tutkinnan johtajana toimii Onnettomuustutkintakeskuksen ilmailuonnettomuuksien johtava tutkija Ismo Aaltonen.

Lisätietoja antavat erikoistutkija Tii-Maria Siitonen puh. 02951 50704 (14.7 asti) ja johtava tutkija Ismo Aaltonen (15.7 alkaen) puh. 02951 50703.

04.07.2013

Onnettomuustutkintakeskus käynnisti 29.6.2013 alustavan tutkinnan Vehmersalmella 29.6.2013 tapahtuneesta lento-onnettomuudesta. Lentokone oli Cessna 185D -tyyppinen ja sen rekisteritunnus oli OH-CEG.

Kellukkeilla varustettu lentokone oli hetkeä aikaisemmin noussut Vehmersalmen vierasvenesataman läheltä ja kaartanut takaisin kohti lähtösuuntaa. Matalalla lentänyt lentokone osui suurella nopeudella veden pintaan ja upposi. Onnettomuudessa menehtyi lentokoneen ohjaaja ja takana istuneet kaksi matkustajaa. Etupenkillä istunut kolmas matkustaja pääsi pinnalle ja hänet nostettiin paikalle tulleeseen veneeseen.

Onnettomuuden paikkatutkinta on päättynyt. Onnettomuustutkintakeskus nimeää tutkintaryhmän lähiaikoina.

Lisätietoja antavat erikoistutkija Tii-Maria Siitonen puh. 02951 50704 (14.7 asti) ja johtava tutkija Ismo Aaltonen (15.7 alkaen) puh. 02951 50703.

 
Julkaistu 14.2.2014