Harjoittelijana Onnettomuustutkintakeskuksella

Julkaistu 29.7.2020

Olen kahdessa mielessä onnekas. Ensinnäkin tulin monien hakijoiden joukosta valituksi Onnettomuustutkintakeskuksen viestintäharjoittelijaksi kuluvalle kesälle. Mutta toiseksi olen erityisen onnekas siksi, että maailman läpi pyyhkäissyt koronapandemia ei peruuttanut harjoittelujaksoa ja etätyöskentely on sujunut oikein mainiosti poikkeuksellisista oloista huolimatta.

Pelkkää kotikeittiön pöydältä käsin suoritettua etätyöskentelyä ei harjoittelu ole kuitenkaan ollut. Ilman muuta itselleni tähän asteiseksi kohokohdaksi muodostui mahdollisuus osallistua viranomaisyhteistyöoperaatioon, jossa Loviisan edustalla juhannuspäivänä uponnut merivartioston partiovene nostettiin ylös vedestä turmaa seuranneena viikkona. Eittämättä oli äärimmäisen mielenkiintoista päästä seuraamaan operaatiota paikanpäältä, hoitaen samalla omaan viestintätehtävään liittyviä visuaalisia seikkoja. Tällaisiin reissuihin ei kouluteta yliopiston luentosaleissa.

Mitä muuta sitten harjoittelija tekee? Harjoittelee? Keittää kahvia ja mapittaa papereita? Tämän vuosituhannen teknologia on mahdollistanut toimistolle kahviautomaatin ja asiakirjatkin liikkuvat nykyään pääsääntöisesti sähköisinä. Eikä koronan jälkimainingeissa muutenkaan ole toimistolla fyysisesti oleiltu muutamaa päivää lukuun ottamatta. Etänä suoritetut työtehtävät ovat olleet mielekkäitä ja apua on aina voinut kysyä matalalla kynnyksellä. Mikä tärkeintä, on alusta asti syntynyt tunne, että korkeakouluharjoittelija otetaan työyhteisöön mukaan tasavertaisena työkaverina, eikä ohimenevänä väliaikaistaakkana. Tästä kiitos koko OTKESin väelle.

Oikolukua, kirjoittamista, sosiaalisen median päivittämistä, tiedotteita, visualisointia, mediaseurantaa, raportointia ja analysointia. Näistä ovat muun muassa harjoittelun tähän asteiset työtehtävät koostuneet. Sen lisäksi on ollut tärkeä pitää yhteyttä oman väen kesken etätyön välinekirjoa hyväksikäyttäen, koska normaalin toimistotyön sosiaaliset kontaktit loistavat poissaolollaan. Tämän myötä ainakin harjoittelija pysyy kärryillä siitä, mitä milloinkin tapahtuu.

Olen kesän aikana etenkin havainnut turvallisuustutkinnan keskeisen merkityksen suomalaisen turvallisuuskulttuurin rakentamisessa. Pelastushenkilökunta, poliisit ja ensihoitajat tekevät arvokasta työtä onnettomuuspaikoilla jälkien korjaamiseksi ja inhimillisten sekä materiaalisten vaurioiden minimoimiseksi. Onnettomuustutkintakeskus taas tekee riippumatonta työtä sen puolesta, että turvallisuussuositukset huomioon ottaen onnettomuuksista opittaisiin ja niitä pystyttäisiin näin ennaltaehkäisemään. Parhaiten hoidettu onnettomuus on sellainen, joka on pystytty välttämään hyvän turvallisuuskulttuurin luomisella.

Työelämässä tärkeä, ellei tärkein piirre on luottamus. Luottamus, joka rakentuu niin esimiehen ja alaisen, eri sidosryhmien, työtovereiden ja asiakassuhteiden välillä on edellytys sille, että turha mikromanagerointi putoaa pois ja ihmiset pystyvät suoriutumaan tehtävistään parhaalla mahdollisella tavalla. Harjoittelun aikana olen kokenut, että minuun on luotettu. Tietenkään harjoittelijalla ei voi ollakaan kompetenssia kaikkiin tehtäviin tai osaamista joka asiaan, mutta kun luottamusta on osoitettu omaa tasoa vastaavien ja joskus hieman haastavampienkin tehtävien suorittamiseen, nostaa se myös omaa itsetuntoa. Eikä avun kysymistä edelleenkään ole tarvinnut pelätä.

Kokonaisuudessaan harjoittelujakso Onnettomuustutkintakeskuksella on ollut hyvin antoisa. Se yhdistelee ennen kaikkea kahta mielenkiinnon kohdettani, joiden parissa haluan tulevaisuudessa luoda uraa: turvallisuusteemoja ja viestintää. Eväät ja opit, joita harjoittelu on jo tarjonnut ja joita se vielä tulee tarjoamaan, kehittävät varmasti omaa kyvykkyyttäni toimia tulevaisuudessa vaativissakin tehtävissä sekä huomata miten yliopiston teoreettisista opinnoista on löydettävissä hyötyä käytännön tekemiseen.