Turvallisuustutkinnan keskiössä ensihoidossa tapahtunut potilaan siirto

Onnettomuustutkintakeskus (OTKES) on käynnistänyt tutkinnan 24.12.2025 tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa ensihoidon potilas putosi sähköiseen porrastuoliin kiinnitettynä portaikossa alas, kun häntä oltiin siirtämässä. Potilas meni putoamisen seurauksena tajuttomaksi ja kuoli tapahtumapaikalla elvytyksistä huolimatta.

Potilaiden siirto esimerkiksi kotoa hoitopaikkaan on arkipäivää. Väestö ikääntyy ja samalla myös kotona asuvien ikääntyvien määrä lisääntyy. Meillä on myös paljon eri kokoisia potilaita, joita joudutaan siirtämään. Ensihoidolle potilaan siirrot ovat rutiinia. Siirron ja siinä käytettävien välineiden on oltava turvallisia sekä potilaille että niitä käyttäville ammattilaisille ”, toteaa tutkinnanjohtaja Hanna Tiirinki.

Onnettomuus on tapahtunut Varsinais-Suomessa.

Otamme osaa omaisten suruun. Teemme kaikkemme yhdessä viranomaisten kanssa asian selvittämiseksi ja ensihoidon turvallisuuden parantamiseksi. Keskeneräisen tutkinnan vuoksi emme voi viestiä asiasta laajemmin”, sanoo hyvinvointialueen ensihoidon ylilääkäri Timo Iirola.

Paneudumme käynnistetyssä turvallisuustutkinnassa erityisesti ensihoidon potilaiden siirtotilanteiden käytänteisiin sekä siirroissa käytettävien välineiden potilasturvallisuuteen”, lisää Tiirinki.

Onnettomuustutkintakeskus on aloittanut materiaalin keräämisen sekä tehnyt kuulemisia ja puhuttamisia.

Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden parantaminen ja uusien onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ennaltaehkäisy. Turvallisuustutkinnassa ei puututa syyllisyys- ja vahingonkorvauskysymyksiin.

Turvallisuustutkinnan kesto on noin 9-12 kuukautta.

Lisätiedot:

Tutkinnanjohtaja Hanna Tiirinki, puh. 02951 50747

Viestintäpäällikkö Tiina Bieber, puh. 02951 50714

Julkaistu 14.1.2026