Kaappisänkyjen käyttöön päiväkodeissa liittyyturvallisuusriski, jota on mahdollista ennalta ehkäistä

Onnettomuustutkintakeskus (OTKES) on saanut valmiiksi selvityksen Vantaan Myyrmäessä 24.3.2026 sattuneesta onnettomuudesta, jossa pieni lapsi luisui kaappisängyn ja seinän väliin ja jäi ylävartalostaan sinne puristuksiin.

Lapsi oli vielä nukkumassa päiväunia kaappisängyn ylävuoteessa, kun kasvattaja nosti päiväunien päättymisen jälkeen epähuomiossa sänkyä yläasentoon. Lapsi loukkaantui onnettomuudessa vakavasti, ja hän kuoli myöhemmin sairaalassa onnettomuudessa saamiinsa vammoihin.

Päiväunituokio oli päiväkodissa päättymässä. Lepohuoneessa ollut kasvattaja nosti sänkyjä yläasentoon sitä mukaa, kun lapset heräsivät ja siirtyivät viereiseen tilaan lepohuoneesta. Osa lapsista oli vielä nukkumassa, kun aiemmin heränneet lapset tulivat takaisin lepohuoneeseen ja keskeyttivät kasvattajan tekemät huoneen järjestelytyöt. Samanaikaisesti kasvattaja nosti kuitenkin epähuomiossa kaappisänkyä yläasentoon - ja havaitsi, että yksi lapsi oli jäänyt puristuksiin kaappisängyn ja seinän väliin. Henkilökunta soitti välittömästi hätäkeskukseen ja pelastustoimi ja ensihoito saapuivat paikalle nopeasti.

Julkaisimme sänkymekanismista lyhyen animaation. Sängyn käyttömekanismi mahdollistaa sen, että kun sänkyä nostetaan, sängyssä oleva lapsi voi luisua sängyn ja seinän väliseen rakoon, eikä sängyn asentoa voi enää sinne luisumisen jälkeen muuttaa. Teknisesti sängyn mekanismeissa ei havaittu puutteita asiaa selvitettäessä,” kertoo johtava tutkija Hanna Tiirinki.

Linkki animaatioonAvautuu uuteen välilehteen

Tapahtumahetkellä päiväkodin henkilöstömitoitus oli vaatimusten mukainen. Kaappisänkyjen käyttöön ei päiväkodissa ollut erillistä ohjetta, eikä niiden käyttöön ollut erikseen perehdytetty. Kaappisänkyjen laskeminen ja nosto tapahtuu päiväkodin arjen toimintojen lomassa ja käytännöt siihen vaihtelevat. Turvallisuusriskit kasvavat, mikäli lapsia on kaappisänkyjä liikuteltaessa läsnä.

” Lasten kokonaisturvallisuudesta on huolehdittava päiväkodeissa. Tästä vastaavat niin varhaiskasvatuksen järjestäjä kuin päiväkohdin henkilökunta. Kaappisänkyjen turvallisen käytön varmistaminen ja niiden käyttöön liittyvä ennakoiva riskinarviointi on vastaavien onnettomuuksien välttämiseksi ensisijaista ”, painottaa Tiirinki.

Tapahtuman jälkeen Vantaan kaupunki on antanut päiväkodeille ohjeen kaappisänkyjen käyttöön siten, että kaappisänkyjä nostettaessa tilassa ei saa samanaikaisesti olla lapsia läsnä.

Onnettomuustutkintakeskus antoi tapahtuman seurauksena 26.3.2026 sängyn käyttöön liittyen onnettomuusuhkailmoituksen Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle (Tukes) ja Lupa- ja valvontavirastolle (LVV), jossa todetaan, että päiväkodeissa käytössä oleviin seinälle nostettaviin kaappisänkyihin liittyy vakava onnettomuuden vaara. Lisäksi onnettomuusuhkailmoitus osoitettiin kuntien varhaiskasvatukselle julkisena tiedoksiantona.

Onnettomuustutkintakeskuksen selvitys ja annettu onnettomuusuhkailmoitus tuovat kaappisänkyjen käyttöön liittyvän merkittävän turvallisuusriskin kattavasti esille. Valvovat viranomaiset sekä monet kunnat ja kaupungit ovat ryhtyneet turvallisuutta edistäviin toimiin onnettomuuden jälkeen. Onnettomuustutkintakeskus ei käynnistä tapahtumasta turvallisuustutkintaa.

Linkki selvitykseen

Lisätiedot:

Johtava tutkija Hanna Tiirinki, puh. 02951 50747

Julkaistu 27.4.2026